Kaitalammella

Sopivasti pilvisen sään rohkaisemina suuntasimme nokat kohti Pohjois-Espoota Maikin ja Myy Pikkusen kanssa. Onnistuneen kävelyn edellytys (ainakin tiettyinä päivinä) on kunnollinen ylimääräisen energian purkaminen päättömällä edestakaisin kaahottamisella. Poikettiin siis ensin Luukin koirapuistoon. Tärkeiden kaahoittelu- ja nuuskuttelubisnesten jälkeen hurautettiin vähän matkan päähän Kaitalammelle, joka kierrettiin ympäri. Jopa vettä inhoava Maikkinen saatiin kastelemaan tassunsa, kun näki mammankin niin tekevän. Syypäänä epäilemättä myös kuumuus, karva alkaa olla siinä mitassa että varmaan elokuussa pääsee taas nyppimään, vielä ei suostu reisistä lähtemään. Juoksukuvia yritin jälleen epätoivoisesti ottaa, mutta ei pysy kamera eikä kädetön kuvaaja noiden kahden vauhdin huumassa mukana, tuloksena on epämääräinen musta klöntti jossain päin kuva-aluetta, sekä vielä epämääräisempi ruskea klöntti..

Kaitalammella oli luonnollisesti täysi hulina päällä, vaikka metsälenkin saimmekin tehdä täysin itseksemme. Maisemat olivat niin hulppeat kalliolta, että allekirjoittanut päätti suosiolla ottaa pienen hengähdystauon estääkseen kameraa valahtamasta kesäuinnille. Luulen ansainneeni tällä reissulla ainakin muutamaksi päiväksi YkkösEmäntä-tittelin karvanaamojen keskuudessa, sen verran leppoisaa on meno kotirintamalla ollut metsäpolkujen tallaamisen, kallioiden kapuamisen ja puistossa rallattelun jälkeen.

Advertisement

Reissu rannalle

Kuvat ovat alkuviikolta Westendistä, kävimme heittelemässä palloa rannalla ja kävelimme rantateitä pitkin. Oli ehkä vähän turhan pitkä reissu, joten tulimme bussilla kotiin. Maikki kulkee nykyään itse sisään ja ulos matalalattiaisissa busseissa, ja istuu suurimmaksi osaksi kiltisti paikoillaan lattialla. Kiva reissu oli kuitenkin ja tekee varmaan Maikillekin hyvää kulkea välillä muitakin kuin samoja hiekkateitä pitkin.

Nyt on isänpäivät juhlittu, Maikin läsnäolo tuntui olevan se lahjoista paras. Saipa oman isänpäivänakinkin, joka tietenkin rituaalinomaisesti hierottiin läpikotaisin partakarvoihin ennen autuaannäköistä syömistä. Samanlaisen reaktion aikaansaavat myös mm. lampaankorvat ja porsaan sydän. Joku naapuri oli pihalla todennut isälleni snautserin olevan siitä niin ihana rotu, että ovat vielä kuusivuotiaina aivan pentumaisia. Totesimme hetken tuumailun jälkeen yhteistuumin toivovamme Maikkiselta ehkä kuitenkin astetta varhaisempaa aikuistumista..

Välillä saa olla kyllä hermoja repimässä tuon pennun kanssa, kun tuntuu että asiat menevät päähän ja valuvat sieltä ulos samalla vauhdilla. Esimerkiksi fillareiden ohittaminen saattaa sujua aivan loistavasti, ja sitten heti seuraavaksi tuo vouhkaakin aivan mahdottomasti penteleen rakkineiden perään. Useamman kerran saa harjoittaa intensiivistä sisään-ulos-hengitystaktiikkaa oman rauhallisuutensa säilyttämiseksi. Tähän kun lisää jatkuvan ulkona juoksemisen sisäsiisteysopetusyrityksissä ja tuon tapauksen omituiset tempaukset, alkavat hermosauhut kuulostaa hyvältä idealta. Jos vain polttaisi.

Nyt lattialla makaa kohtuullisen väsynyt snautserinpentu kyläilyn ja nuoren bichonin kanssa riehumisen jälkeen. Onneksi maanantain jälkeen on pari päivää vapaata niin on aikaa (=jaksamista) paneutua jälleen enemmän ohittamisen harjoitteluun ja muihin aktiviteetteihin. Suurimmaksi osaksi ohittaminen sujuu aivan loistavasti ohi-käskyllä ja namilla remmi löysällä, ainoastaan ollessaan todella innostunut tai nuuskiessaan jotain antaumuksella ei reagoi. Koirien ohittaminen tosin vaatii vielä paljon harjoittelua. Kokonaisen grillatun broilerin heiluttelulla Maikin nenän edessä saattaisi saada sen huomion pysymään mussa toisen koiran ollessa ohitusetäisyydellä. Täytyy varmaan ensialkuun siirtyä aina sivummalle ja koittaa palkita Maikkia kontaktin ylläpidosta. Maikki tulee onneksi hyvin juttuun kaikkien kanssa eikä näyttäisi saaneen huonoja muistoja riipakseen vaikka noita remmirähjiä kohtuullisen paljon on vastaan tullutkin.