Alkutavoitteiden asettamista

Toistuva teema näissä blogikirjoituksissani tuntuu olevan uudestaan aloittaminen ja aktivoituminen, ehkä jotenkin kuvastaa allekirjoittanutta ihmisenä? Huono pitäytymään missään säännöllisessä olen ainakin, jospa nyt taas yrittäisi kun kritiikkiäkin on tullut että pitäisi jonkinlaista treenipäiväkirjaakin yrittää pitää yllä voidakseen edes odottaa jotain kehitystä.

Vuosi 2016 oli varsin mukava vaikka varsinaisia saavutuksia ei tullutkaan, mutta aktivoiduimme toden teolla Maikin kanssa treenaamaan ihan säännöllisesti ohjatuissa treeneissä, niin paikallisen koirakerhomme riveissä kuin rotukerhon järjestämillä koulutuksilla. Tästä seurauksena jokin ihmeellinen herhiäinen puraisi laiskaa ohjaajaa pyllystä ja sai innostumaan ajatuksesta ”ehkä joskus” jälleen. Niinpä asetin viime vuonna tavoitteekseni viedä Maikin kokeisiin vuonna 2017, koska koirassa ja sen osaamisessa ei ole mitään vikaa jahka päätän alkaa sitä kunnolla kouluttamaan.

Eli nyt keskitytään Maikin kanssa treenaamaan ja hiomaan niitä ongelmakohtia paremmiksi, ja sitten vaan mennään. Ensimmäiseen kokeeseen on ilmoittauduttu, joskus se on kai vain tehtävä kuten kokeneemmat sanovat.

Toinen erittäin mukava tapahtuma vuonna 2016 oli toisen snautserin saaminen perheeseen. Suomessahan tunnetusti syntyy valtavasti mustia pentuja, joten aloittelin muutama vuosi sitten enemmän ja vähemmän aktiivisesti seuraamaan myös Ruotsin ja Saksan pentuvälityksiä. Ruotsissa on useampikin hyvä kasvattaja, joista muutamaan olin yhteydessä kevään aikana. Ensimmäinen pentue josta olin koiraa itselleni suunnitellut ei toteutunut toivotunlaisesti (ei narttuja), joten jatkoin etsimistä ja löysinkin toisen mielenkiintoisen pentueen. Alunperin kasvattaja tarjosi minulle urospentua kaikkien narttujen ollessa varattuja, jolloin piti hetki miettiä olisinko valmis uros-narttu-yhdistelmään. Olisin urospennun muutaman päivän harkinnan jälkeen ottanut, mutta kävi niin sanotusti flaksi – urospentu hurmasi erään narttupennun varanneen ja pieni Hekate ”Mona” vapautui minulle.

Maikkihan tosiaan noudettiin kotiin Imatralta varsinaisessa syysmyrskyssä ja vitsaillen todettiin, että seuraava koira saisi tulla rauhallisemmissa tunnelmissa. En sitten tiedä voiko rauhallisemmaksi laskea sitä, että ensin pelaillaan matkustustavan valinnan kanssa toista viikkoa (Gotlannissa sesonkiaika ja kaikki reitit täynnä), irtisanoudutaan työpaikasta josta ei saa kesälomaa ennalta sovittuun ajankohtaan jotta pennunhakureissu onnistuu ja saadaan kaupanpäälle flunssa lähtöä edeltävänä päivänä. Enkä ole tässä välissä edes päässyt muuttamaan kerrostalosta pois, mikä sekin oli ehdoton ajatus Maikin pentuajan loppusuoralla ennen seuraavaa pentuaikaa!

Kaikki on kuitenkin sujunut hyvin, kerrostaloelämästä ja muistorikkaasta hakumatkasta huolimatta. Totesin jo lentokentällä että sain mukaani reippaan ja rohkean snautserin, joka ei ollut moksiskaan kahdesta lentomatkasta ja Arlandan hulinasta.

img_2642