Niin se vuosi on tullut täyteen…

Maikki & poppoo täyttivät vuoden 2. päivä elokuuta! Paljon onnea Maikki, Viola, Miina, Nelli, Into, Remu, Max ja molemmat Sulot! Ja kiitokset Miialle todella ihanasta koirasta. Mun piti ajoittaa tämä niin sanottuun oikeaan päivään, mutta aikataulutus ei nyt taaskaan ihan osunut kohdalleen.

Tällä hetkellä hoidellaan valeraskautta, eilen sain soittaa vanhemmat apuun viemään Maikin lääkäriin kun en itse saanut vaihdettua työvuoroa. Aamulla oli vielä ihan reipas ja oma itsensä, mutta toisella lenkillä löi jarrut kiinni heti ja huomasin, ettei kävele normaalisti. Käännyttiin sitten takaisin kotiin kun pikaisella kähmimisellä totesin yhden nisän olevan pingispallon kokoinen. Sai sellaiset kipulääkkeet että oli vielä illalla kymmenen aikaan aivan kanttuvei, yhdeksän päivän antibioottikuuri tulehdukseen ja yhtä pitkä lenkkeilykielto. Rauhoittui sentään hieman nyt kun suostui syömään kourallisen jauhelihaa.

Ihan uskomatonta että tällaisen nyytin toin kotiin viime syksynä, ja nyt sillä on jo eka valeraskaus..

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Täytyy kyllä sanoa, että vaikka useampaan otteeseen olen miettinyt miten ihanaa on sitten kun Maikki on aikuinen koira, niin tämän valeraskauden vaisuuden ja apaattisuuden jälkeen mä suorastaan kaipaan sitä pomppu-Maikkia. Kyllä se sitten kaksi-kolmevuotiaana sitten rauhoittuu (kai). Pomppikoot siihen asti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s