Nuhaa, kylmää ja koulua

Maikki on tällä hetkellä (ehdottoman vastentahtoisesti) lepokuurilla, ilmeisesti ollaan oltu turhan innokkaita talvilenkkeilijöitä ja pieni on saanut jonkinasteisen nuhan. Muutama päivä sitten huomasin Maikin kröhivän oudosti tullessani kotiin, ja kröhä paheni ulkona pienestäkin vetämisestä. Ensin ajattelin jonkin hotkaistun palasen miettivän ylös ja alasmenemisen väliltä, mutta aivastelu, normaalia kosteampi kirsu ja lötköys viittaisivat talvinuhaan. Nyt ollaan tehty vain lyhyitä ja kevyitä remmilenkkejä, ja aika paljon tuo onkin maannut ja nukkunut. Kröhä vaikuttaisi jo hieman helpottaneen, toivottavasti muutamalla höyryhengityskerralla aivastelukin jäisi pois. Koitan saada keskiviikolle lekuriajan, saisin kuulla mielipiteen yleiskunnosta silmien lisäksi, joiden punoitus ei ole helpottanut huuhtelulla. Silmätulehdushan tämän kruunaakin..

Toinen kerta Snautserikerhon pentukurssilla meni aivan uskomattoman hyvin jos vertaa ensimmäiseen kertaan, jolloin Maikki oli niin kiinnostunut kaikesta mahdollisesta muusta, ettei mistään oikeastaan tullut yhtään mitään. Olin jo varautunut pahimpaan, häpeämään itseäni ja noutamaan agilitypuolelle karanneen kurssin mustan lampaan, mutta toisin kävi. Maikki istui ja katsoi mua (!!!) suuren osan ajasta. Keskittyi muhun (!!!) ja tekemään meikäläisen kanssa juttuja, vaikka toisella puolella pressua oli agitreenit ja muutaman metrin päässä kaksi leikkikaveria. Jopa kurssin vetäjä tuntui olevan kohtalaisen yllättynyt, ja Maikki pärjäsi erinomaisesti kontaktiharjoituksissa. Remmissä kävely ringissä tuotti hieman (lue: paljon) ongelmia, mutta olin tosi ylpeä Maikista ylipäätään. Toivottavasti nuha paranee lauantaihin mennessä että päästään taas kouluun. Kurssilla on muuten vielä kaksi vapaata paikkaa!

Ulkonakin kontakti on parantunut, usein Maikki ottaa jo itse kontaktia muhun ja päivänä eräänä jopa kääntyi valmiiksi mun luokse vastaantulijan kohdalla vähän sillä mentaliteetilla että tästähän kuuluisi nyt saaha nakkia. Aina välillä tuntuu että koira on nopeampi kuin meikäläinen… Jotain mörköikääkin on havaittavissa, yhtenä päivänä piti haukkua bussia, tänään taas lampunvarjostin muuttui niin epäilyttäväksi että ihan piti tulla tänne jalkojen taakse tietokonepöydän alle turvaan nukkumaan.

Kauhunhetkiä koettiin myös eräs päivä omalta puoleltani, kun kiirehdin turhan kiireellä Maikkisen kanssa lähijunaan. Todella sähäkkänä päätin juosta siihen viimeiseen koirille suunnattuun vaunuun ja myhäilin omahyväisenä itsekseni kun Maikki seurasi koko ajan kannoillani remmi löysällä – kunnes huomasin kaulapanta-remmikombon liehuvan ilmassa ja alle puolivuotiaan snautserinpennun juoksevan iloisesti vapaana vierelläni Leppävaaran juna-asemalla. Jokunen sydämenlyönti jäi varmaan välistä. Ei muuta kuin Maikki kainaloon ja junaan, ja tietenkin järkytyksissäni menin sitten väärään vaunuunkin. Terkkuja vaan jos joku paheksui E-junassa väärässä vaunussa matkustaneita, tunnustan syyllisyyteni. Muutoin oli kyllä ihan kiva reissu. Ja uusi kaulapanta on ostettu.

Luonnosten arkistoon on täysin hautautunut sepustus joulun jälkeisestä pentutapaamisesta Pornaisissa. Sisarukset Maikki, Miina ja Viola treffasivat veljensä Inton (ja vähintään yhtä innokkaan Ukon) rajun temmellyksen merkeissä. Kuvasaldo jäi ahkerasta yrittämisestä huolimatta allekirjoittaneelta hieman vaisuksi, taidot ja käytössä oleva tekniikka eivät oikein pärjänneet sääolosuhteille ja mustille salamille. Kiitokset treffeistä Inton ja Ukon omistajille!

 

 

 

Advertisement

Uuden vuoden puolella

Hieman on aikaa vierähtänyt viimeisestä merkinnästä, mutta pyhät ja uusivuosi on nyt lusittu ja pikkuhiljaa alkaa tottua uuteen vuosilukuunkin. Raketteihin Maikkis suhtautui onneksi rauhallisesti, vaikka saikin ensimakua jo hyvissä ajoin ennen uuttavuotta, täytyyhän niitä raketteja ostaa muutamakin satsi ja testata etukäteen. Mikähän siinä on, että pitää kaiken lisäksi juurikin lenkkireittien varrelle sijoittua kokeilemaan, pysyisivät hölmöläiset edes omilla pihoillaan sitten. Eiku.. sittenhän saattavat naaapurit hoksata!

Raivotautirokote käytiin hakemassa, jos nyt ei tarvitsisi vähään aikaan juosta eläinlääkärissä, vaikka se pikkumustan mielestä onkin aivan ihana paikka. Eritoten arvostaa lekurin jemmoista aina kaivamia peuranaksuja. Painoa on tällä hetkellä hieman päälle 11kg ja hampaat käytännössä katsoen vaihtuneet. On saanut siellä  lempinimen Aktiivihirmu, vissiin huvittavan kova kiire tutkimushuoneeseen joka kerralla. Nyt oli eri lekuri, joka vaikutti yllättyneeltä kun Maikkis antoi kiltisti katsoa hampaat, väännellä ja käännellä. Miksei, onhan se ihanaa kun vieras huomioi.

Lekurin jälkeen harjoiteltiin pitkästä aikaa bussilla kulkemista ja ”keskustassa” kävelyä, jotka sujuivat odotettua paremmin. Täytyy taas yrittää hieman aktivoitua, huonot kelit vain hieman veroittavat viitseliäisyyttä lähteä ihmisten ilmoille innokkaan koiranpennun kanssa, jonka mielestä kaikkea ja kaikkia pitäisi hieman tutkailla. Muutama päivä oli hieman lunta ja pakkasta täällä etelässäkin, mutta nyt ollaan taas toistaiseksi näemmä siirrytty takaisin loskaan. Erityisen ihanaa on, kun loska jäätyy ja lenkkipolut ovat peilikirkkaan, rosoisen jään peitossa. Kävele siinä sitten kuin paraskin nivelrikkoinen mummo. Koirakin katsoo perään että mikä tuota vaivaa. Tämän vuoksi olenkin suosiolla kävellyt asfalttiteitä ainoalle lähietäisyydellä olevalle turvalliselle irtipitopaikalle ja antanut riehupetterin juosta kantojen ja risujen seassa pahimmat höyryt pois ennen töihin lähtöä.   

Ilmoitin itseni ja Maikin Snautserikerhon järjestämälle pentukurssille. Kiva on tavata muita snautserinalkuja, saa nähdä onko Maikki se vanhin ja kurittomin osallistuja.  Odotan jo innolla uutta tekemistä ja uutta motivaatiota, tämä jatkuva pimeys ja loska tekevät lenkeistäkin vähän tylsiä ja innottomia, kun tuntuu että vain vapaapäivinä ehtii valoisaan aikaan ajan kanssa ulkoilemaan ja harjoittelemaan.

Mutta nyt nukkumaan, Maikki onkin tuossa jo tovin vedellyt sikeitä pitkästä aikaa tapahtumarikkaamman päivän jälkeen.