Elämä alkaa asettua uomiinsa

Olen aina ollut koiraihminen. Likkana juoksin kaikki lähialueiden koirat läpi ja kiusasin omistajia varmasti hermoromahduksen partaalle jatkuvalla ovikellon pimpottamisella. Ensimmäinen kosketukseni snautseriin tapahtui pyöräillessäni erään pihan ohi, josta perääni hyppäsi keskikokoinen ps-narttu, jota (sitäkin) myöhemmin ulkoilutin. Kaikista vaikuttavin hoitokoira oli kuitenkin musta kääpiösnautserinarttu, jonka kanssa vietin tosiasiassa luultavasti suurimman osan lapsuudestani ja varhaisnuoruudestani. Siitä koirasta syttyi todellinen rakkaus snautsereihin, enkä tosiasiassa edes vakavasti kyennyt harkitsemaan muun rotuisen koiran hankkimista.

Täytyy myöntää, että jokin meni pääkopassa sekaisin kun huomasin Snautserikerhon sivuilla ilmoituksen 2.8.2011 syntyneestä mustasta snautseripentueesta. Olin kohtuullisen vakavissani harkinnut koiran hankkimista jo pidempään elämäntilanteen muututtua sallivammaksi, mutta silti varsinainen päätös yhteydenotosta kasvattajaan ja asian konkretisoiminen sitä kautta oli aikamoinen.. no, sanotaanko tunnepohjainen fiilis-juttu.

Kolmisen viikkoa sitten asia muuttui todentuntuisemmaksi kertaheitolla, kun istuin keskiviikkoiltana järkyttävässä syysmyrskyssä pelkääjän paikalla pieni musta käärö sylissäni matkalla Imatralta tänne etelään. Snautserinpoikanen ei ollut matkasta, myrskystä tai ohikiitävistä rekoista millänsäkään, mutta viimeisen tunnin aikana alkoi pää nousta siihen malliin, että nää päikkärit olis nyt kyllä jo nukuttu. Olisi pitänyt arvata, että se oli enne.

Kotona tapaus kävi sellaisella intensiteetillä ruokakipon kimppuun, että mieli teki maakuntamatkailua muistuttaneen hakureissun kunniaksi nimetä koira Mansikiksi, mutta vastustuksesta johtuen lyheni nimi Maikiksi (ja yksikin Tyson-vitsi vielä niin..).

Maikki ja meikäläinen aletaan jo ymmärtää toisiamme hieman paremmin. Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat aikamoista haparointia, mutta nyt tiedetään jo mitkä jutut ärsyttää toisiamme (haistelu on pyhä asia) ja hellyyttä ei voi oikeastaan olla liikaa. Tuo kärttää sen huomion kyllä sitten kokeilemalla kaikki ne asiat mitkä tietää kielletyiksi jos ei saa n-määrää päivittäistä huomiota hyvällä tavalla. Tämänkin ymmärtämisessä meni allekirjoittaneelta hävettävän monta kokeilukertaa..

Terkkuja vaan Imatralle ja siskoksille ympäri Suomen, kyllä tämä elämä tästä suttaantuu.

Annika & Maikki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s